|
|
Meillekö
bichon frisé?
|
Koiran hankinta ei ole sama asia kuin TV:n tai uuden
tietokoneen hankinta. Koiran omistaminen tuo mukanaan suuren
vastuun, joka jatkuu läpi koiran eliniän. Siihen mahtuu
monta tuntia ulkoilua, ruokailua, turkin hoitoa, seurustelua
ja kaikkea sitä, mikä kuluu koiran jokapäiväiseen elämään.
Koiraa ei voi jättää yksin liian pitkäksi aikaa kerrallaan
ja koiraa ei voi viedä joka paikkaan mukanaan. Koiran
omistaminen rajoittaa elämääsi. Entä jos koirasi
todetaankin myöhemmin sairaaksi? Mitä jos siitä ei tulekaan
juuri sellainen, kun olit ajatellut? Mitä jos ette pärjääkään
uuden perheenjäsenenne kanssa? Vastuu koirasta on silti
olemassa. Näitä asioita tulisi miettiä ajan kanssa ennen
ostopäätöstä. Kaikki rodut eivät sovi kaikille. Mieti
siis tarkkaan millainen koira sopisi perheeseenne ja miksi
koira teille hankitaan. Mitä te pystytte koiralle tarjoamaan?
Lue koirakirjoja, haastattele ihmisiä ja kysele heidän
kokemuksistaan. Näin maksimoit mahdollisuutesi saada juuri
sellaisen koiran, joka vastaa odotuksiasi. |
Kenelle rotu sopii?
Bichon Frisé on iloinen, vilkas ja seurallinen
koira, joka viehättää persoonallisuudellaan ja ulkonäöllään.
Bichon frisé saattaa hyvinhoidettuna aiheuttaa vähemmän
allergiaoireita kuin moni muu rotu, MUTTA täysin allergiaa
aiheuttamatonta koiraa ei ole olemassakaan!!! Useimmilla
bichoneilla on vahva itsetunto ja voimakas oma tahto. Jos siis
etsit sylissä viihtyvää rauhallista koiraa, joka tottelee
sinua pienestä viittauksestakin ja viihtyy hyvin yksikseen
aitaamattomalla pihalla, bichon frisé ei ole sinun rotusi.
Jos taas etsit elämääsi sisältöä ja hauskuutta, ja väsymätöntä
seuralaista joka haluaa olla kaikessa mukana ja joka
ihastuttaa persoonallisuudellaan, bichon frisé on juuri sinun
koirasi! Bichonit elävät keskimäärin 12-15-vuotiaaksi, ja
säilyttävät leikkisän luonteensa vanhuusikään asti, mikäli
vain koiraa ei lihoteta niin lihavaksi, että se ei
lihavuudeltaan jaksa enään touhuta.
Bichon frisén omistajalta vaaditaan paljon huumorintajua, kärsivällisyyttä
ja päättäväisyyttä. Bichonit ovat älykkäitä ja
huomaavat nopeasti ne keinot, joilla omistajan saa
”kiedottua tassun ympäri”. Älä siis anna suloisen,
viattoman valkoisen ulkomuodon hämätä. Pörröisenpehmeän
turkin ja viattoman katseen takana on iso koira pienessä
paketissa – lähes kaikilla bichoneilla on ”napoleon-kompleksi”.
Bichon tietää mitä tahtoo ja tarttuu tilaisuuteen, jos se
sille tarjotaan. Johtajuuden pitää siis olla selvä:
karvalelumaisesta ulkomuodostaan huolimatta bichon frisé on
ihan oikea koira, jolla on kaikki koirien vaistot ja vietit.
Bichonin kanssa pärjää hienosti, kun omistaja tekee
koiralle alusta asti selväksi, mikä on sallittua ja mikä
ei. Johdonmukaisuus ja selkeys ovat avainsanoja. Parhaiten
bichon oppii asioita palkitsemisen ja leikin avulla. Kun
palkkiot ja koulutustuokiot ovat koiralle mieluisia, oppiminen
on yleensä melko nopeaa.
Bichonin turkki ei ole helppohoitoinen, mutta se ei myöskään
ole mahdoton hoitaa, mikäli koira pestään ja föönataan ja
trimmataan säännöllisesti. Valitettavan usein näkee
hoitamattoman näköisiä bichoneita takkuisessa ja likaisessa
turkissa. Trimmaaminen on osa rodun perushoitoa ja se tulee
ottaa huomioon jo koiraa hankittaessa; jos haluaa pitää
koiransa kauniissa kunnossa ja mahdollisimman
helppohoitoisena, tulisi trimmaus tehdä n. 6 viikon välein.
Trimmaus kannattaa jättää rotuun perehtyneen trimmaajan
tehtäväksi, tai voit myös opetella trimmauksen itse
yhdistyksen järjestämillä trimmauskursseilla. Perushoitoon
kuuluu viikoittainen pesu ja föönaus, ja samalla on hyvä
leikata myös kynnet. Lapsi ei selviä tämän rodun
turkinhoidosta ja teini-ikäisellä saattavat harrastukset
vaihtua hyvinkin nopeasti – joten vastuu koirasta on aina
aikuisella!!! |
|
Uros vai narttu?
Hyvä perussääntö sukupuolta mietittäessä on valita
pennun sukupuoli naapurustosi koirien sukupuolen mukaan. Eli
jos naapurustossa on enimmäkseen uroksia valitse uros ja päinvastoin..
Jos olet vähän epävarma johtajuutesi kanssa, narttu on
luultavasti parempi vaihtoehto. Nartuilla ei useimmiten ole
yhtä suurta tarvetta nousta "lauman" arvoasteikossa
kuin uroksella. Nartut ovat usein uroksia oikukkaampia ja
ovelampia ja siinä mielessä ehkä vähän työläämpiä
kouluttaa. Ulkomuodollisesti nartut ovat hieman pienempiä ja
sirompia kuin urokset, uroksen turkki taas on yleensä
komeampi kuin nartun.
Nartulla on juoksuaika keskimäärin kaksi kertaa vuodessa,
joskin on narttuja, joilla on juoksuaika 4 kuukauden välein.
On myös narttuja, joilla on ns. valkoinen juoksu ts. narttu
ei vuoda mitään näkyvää, mutta tulee ihan yhtä hyvin
kantavaksi kuin tavallisestakin juoksusta. Kiiman aikana
(ainakin 3 viikkoa kiiman toteamisesta) narttu on pidettävä
tarkkaan erosta kaikennäköisistä ja -kokoisista uroksista,
"vahinkojen" välttämiseksi. Kiimaa seuraa usein
valeraskaus, jonka aikana narttu saattaa tuntua apaattiselta,
hermostuneelta ja alakuloiselta. Valeraskaus on koiralla
luontainen ilmiö, eli siitä ei kannata huolestua jos nartun
yleiskunto pysyy hyvänä. Vaiva menee itsestään ajan kanssa
ohi.
Urokset ovat itsenäisempiä ja aina valmiita toimimaan.
Rakenteeltaan urokset ovat vahvempia ja näyttävämpiä kuin
nartut. Bichonilla tulisi olla selvä sukupuolileima, eli
sukupuoli selviää koiran olemuksesta ilman, että mahan alle
tarvitsee kurkistella.
Luonteeltaan urokset ovat usein leikkisämpiä,
toiminnassaan suoraviivaisempia ja sen myötä ehkä helpommin
koulutettavia kuin nartut. Varsinkin nuoret urokset kokeilevat
mielellään rajojaan, eli omistajan johtajuus voi olla
kovemmalla koetuksella kuin nartun kanssa. Uroksilla ei ole
juoksuaikaa, mutta ne ovat periaatteessa aina valmiita
paritteluun, jos vain tilaisuus suodaan. Jos siis lähistöllä
on kiimassa oleva narttu, uroksen kaikki huomio keskittyy
siihen. Se saattaa ulvoa nartun perään, ei syö ja karkaa
tilaisuuden koittaessa nartun luo. Uros myös merkkailee
reviiriään enemmän, mahdollisesti myös sisätiloissa - tämä
voidaan kyllä välttää sillä, että pentu kasvatetaan
alusta alkaen ymmärtämään, että sen paikka laumassa
(perheessä) on alimpana. Myös narttu voi merkkailla
juoksuajan lähestyessä.
Sukupuolen valinta ei ole yksiselitteinen asia, sillä
jokainen koira on yksilö. Kummassakin sukupuolessa tavataan
rauhallisia ja lempeitä yksilöitä, samoin kuin
vahvatahtoisia rämäpäitä. Sinun tehtäväsi on siis miettiä,
millaisen koiran kanssa tulisit parhaiten juttuun. Huumorilla
ja terveellä maalaisjärjellä pääsee pitkälle. |
|
Entäpä kaksi koiraa?
Bichon on erittäin sosiaalinen ja nauttii lajitovereidensa
seurasta. Usein näitä bichoneita hankitaankin useampia. Kun
talouteen harkitaan toinen koira, on hyvä pitää muutama
seikka mielessään. Elämä kahden pennun kanssa voi olla
melko vauhdikasta, joten hermoja säästääksesi odottele
rauhassa ensimmäisen koirasi aikuistumista. Useimmat
kasvattajat eivät mielellään myy kahta pentua kerrallaan
senkään vuoksi, että totuus turkin vaativuudesta paljastuu
vasta, kun koira on noin vuoden vanha. Myös sisäsiisteyden
opettaminen on paljon vaikeampaa, mikäli pentuja on kaksi.
Yleensä koira on aikuinen 2-vuotiaana. Kun toinen perheen
koirista on selvästi vanhempi, on koirien helpompi löytää
keskinäinen arvojärjestys. Pieni pentu oppii paljon
vanhempaa kaveriaan seuraamalla ja sen koulutukseen kuluu
yleensä vähemmän aikaa kuin ensimmäisen kanssa.
Usein kaveriksi valitaan samaa sukupuolta oleva koira, mikä
onkin järkevä ratkaisu. Mikäli perhe päätyy ottamaan
vastakkaisen sukupuolen edustajat, tulisi toisen näistä olla
steriloitu – leikkaamaton narttu ja uros yhdessä ilman
asianmukaisia tiloja saa aikaan vain ei-toivottuja pentuja,
uroksen sisäsiisteyden pettämisen ja unettomia öitä
kuunneltaessa uroksen ulvontaa silloin, kun nartulla on
juoksuaika. Sterilointia ei kuitenkaan tulisi tehdä
terveelle, kesken kehityksen olevalle yksilölle. Toisaalta
taas aikuisen nartun sterilointi on erittäin toivottavaakin
nisäkasvainten, märkäkohdun yms vaivojen minimoimiseksi,
samoin vanhenevalla uroksella on usein eturauhasvaivoja,
joihin sterilointi on paras hoito. |
|
Mistä pentu kannattaa hankkia?
Pentu kannattaa ostaa kasvattajalta, joka tuntee
kasvattamansa rodun hyvin ja kertoo avoimesti rodun hyvistä
ja huonoista puolista ja oman kasvatustyönsä tuloksista ja
osaa ja haluaa opastaa ja ohjata yhteiselämän kaikissa
vaiheissa. Myös henkilökemiat ovat tärkeitä.
Ongelmatilanteissa on paljon helpompaa kääntyä kasvattajan
puoleen, jonka on kokenut miellyttäväksi ja helposti lähestyttäväksi.
Varsinkin ensimmäistä koiraa tai ensimmäistä bichonia
hankkivalle hyvä kasvattaja on suuri tuki ja turva.
Ostamalla rekisteröidyn pennun hyvämaineiselta
kasvattajalta voit odottaa ainakin seuraavia asioita:
- Yksityiskohtaiset hoito- ja ruokintaohjeet.
- Varmuus koiran alkuperästä, tieto sen oletettavista
luonneominaisuuksista sekä linjoissa piilevistä
terveysriskeistä
- Pentu on sosiaalistettu ihmisiin ja normaaliin kotiympäristöön.
Se on vieroitettu emästä ja ruokittu asianmukaisesti. Se on
luovutushetkellä eläinlääkärin tarkastama ja madotettu ja
myös tunnistusmerkitty.
- Kasvattajan tuki, opastus ja ohjaus rodun hoidossa,
koulutuksessa, kasvattamisessa yms. asiaan liittyvissä
kysymyksissä.
- Kasvattaja vastaa myymästään tuotteesta ja ostajan
oikeudet on selvästi kirjattu kauppasopimukseen.
- Oikeus osallistua näyttely- ja koetoimintaan:
Suurin osa pennunostajista haluaa koirastaan seurakoiran ja
perheenjäsenen leikki- ja lenkkikaveriksi. Kun koiraa ei ole
ajateltu käyttää näyttelyissä tai käyttää
jalostukseen, ostajalle kelpaavat myös virheelliset pennut
(purenta-, kivesvikaiset, häntämutkaiset jne.). Näistä
yksilöistä saa hienon lemmikin eikä uuden omistajan
tarvitse miettiä kasvattajien usein toivomia näyttelykäyntejä.
Kauppahinta on yleensä edullisempi ja kasvattajakin on tyytyväinen
löytäessään pennulleen rakastavan kodin. Kannattaa
kuitenkin muistaa, että jos kasvattaja on myynyt pennun
alennetulla hinnalla jonkin vian vuoksi, sillä ei saa teettää
pentuja, eikä se todennäköisesti tule pärjäämään näyttelyissä.
Halvempi hinta saattaa myös houkutella ostamaan rekisteröimättömän
pennun tai pennun kasvattajalta, joka ei ole allekirjoittanut
rotujärjestön eettisiä periaatteita ( sitoumuskasvattajasopimus
), mutta tätä kannattaa harkita todella perusteellisesti.
Miksi kasvattaja haluaa myydä pentunsa rekisteröimättä?
Bichoneilla on kova kysyntä ja hinta melko korkea, joten
maalaisjärjellä ajatellen rekisteröityjen pentujen myyminen
on taloudellisesti kannattavampaa.
Syitä rekisteröimättömyyteen:
- pentue on sekarotuinen (rotua tuntemattoman ostajan
on hyvin vaikea erottaa bichon frisén pentua vaikka valkoisen
isovillakoiran pennusta; pikkupennulla kokoero ei vaikuta
kovin suurelta, sen sijaan aikuisena kokoero voi olla 20 kg ja
30 cm). HUOM! Koira on sekarotuinen, jos sillä ei ole
rekisteripapereita, vaikka kasvattaja väittäisikin, että
vanhemmat ovat saman rotuisia.
- kyse on vahinkopentueesta, ja pentueen isästä ei ole
varmuutta. Samassa pentueessa voi olla useammankin uroksen jälkeläisiä.
Kasvattajalla ei ole halukkuutta / mahdollisuutta tehdä
polveutumistutkimusta
- kyse on ns. välipentueesta, eli narttua on pennutettu liian
tihein välein. Se rasittaa nartun elimistöä, eikä
kennelliitto rekisteröi pentuetta, huonossa fyysisessä
kunnossa oleva narttu ei voi myöskään tarjota pennuilleen
hyviä ”elämän eväitä”
- Kasvattaja on oman epäasiallisen kasvatustoimintansa ja
koiranpitonsa vuoksi erotettu Kennelliitosta ja rotujärjestöstä,
eikä hänen pentujaan enää rekisteröidä.
Ostamalla rekisteröimättömän pennun tai
rekisteröidyn pennun kasvattajalta, joka ei noudata rotujärjestön
suosituksia koiriensa hoidon suhteen, ostaja tukee ja
kannustaa kasvattajaa epäasialliseen kasvatustoimintaan, joka
on rahastusta rodun terveyden, luonteen ja rotutyypin
kustannuksella!
Ostaja saattaa ottaa itselleen myös
taloudellisen riskin eläinlääkärikulujen muodossa
ostaessaan rekisteröimättömän pennun tai rekisteröidyn
pennun kasvattajalta, joka ei noudata rotujärjestön
suosituksia koiriensa hoidon suhteen.
Ostajan tulee varautua siihen, että pennun
saaminen luotettavalta ja hyvämaineiselta kasvattajalta voi
kestää useita kuukausia – mikäli ostaja ei jaksa odottaa,
kenties kannattaa hankkia toinen rotu, jonka saa helpommin.
Toisaalta taas pennun pitempi odotusaika antaa ostajalle myös
mahdollisuuden todella miettiä pennunhankinta loppuun asti. |
|
|