Moni narttukoiran omistaja haaveilee pentueen teettämisestä omalla koirallaan jonakin päivänä. Yksittäisen koiran omistajilla ei ole välttämättä selvää kuvaa siitä, miten vastuuntuntoisesti hoidettu rotukoiran lisääntyminen eroaa ajattelemattomasta - jopa koko rodun kantaa ajatellen vahingollisesta - pentujen teettelystä. Kolme tekijää, joiden ominaisuuksista pentueen mahdollinen anti rodulle riippuu, ovat kasvattaja, pentueen emä ja pennuille valittu isä.

KASVATTAJA

Jokainen koirallaan yhdenkin pentueen teettänyt henkilö on kasvattaja. Kasvattaja on vastuussa myymiensä pentujen tulevista elinolosuhteista sekä sitä kautta, että hän valitsee pennuilleen ne kodit, että erityisesti tulevien omistajien opastamisesta rodun oikeaan hoitamiseen. Kasvattaja on myöhemmin myös taloudellisessa vastuussa myymiensä pentujen ominaisuuksista, mikäli ne eivät vastaa sitä mistä on myyntihetkellä sovittu. Monesti kasvattaja on omistajien ensisijainen yhteydenottojen kohde, jos pennun kanssa syntyy ongelmallisia tilanteita tai tarvitaan muuten neuvoja ja apua. Jos kasvattajaksi ryhtyvällä henkilöllä ei ole riittävästi tietoja ja taitoja edes oman koiransa hoidosta suoriutumiseen, kuinka hän olisi kykenevä neuvomaan muitakaan? Perustiedot koiran jokapäiväisestä hoidosta, ruokinnasta, madotus- ja rokotusväleistä ym. kuuluvat näihin tuleville omistajille siirrettäviin oppeihin itsestään selvästi. Turkkirodun kasvattajan tulee myös omata ainakin koiransa turkin perushoitotaidot, jotta hän pystyy näyttämään tuleville omistajille, kuinka bichon frisé pidetään takuttomana ja sen turkkia lyhennetään kotitarpeiksi riittävällä tavalla.

Jokaisen kasvattamista harkitsevan henkilön olisikin syytä aivan alkajaisiksi tarkastella hetkinen itseään kriittisesti ja pohtia rehellisesti pentueen teettämisen motiivejaan. Jos motiivina on saada yksi pennuista omalle narttukoiralle kaveriksi, kannattaa mieluummin ostaa pentu joltakin kokeneelta hyvämaineiselta kasvattajalta. Näin pääsee varmemmin valitsemaan haluttua sukupuolta olevan yksilön (pentueeseenhan ei välttämättä synny yhtään narttupentua!) tarvitsematta altistaa itseään valvotuille öille ja ylimääräiselle huolelle ja murheelle. Jos motiivina puolestaan on raha, kannattaa vakavasti harkita kaiken pentueen hoitamiseen, siivoukseen, mahdollisten veroseuraamusten ja tulevien ostajien opastamiseen kuluvan ajan käyttämistä sivutoimiseen palkkatyöhön - uskaltaisin väittää palkkatyön olevan huomattavasti tuloksellisempaa! Jos taas kasvattajaksi ryhtyvä nyt vain sattuu omaamaan harrastuneisuutta ja olemaan sillä tavalla vinksahtanut, että se pentue on aivan pakko kaikesta huolimatta saattaa maailmaan, kannattaa siirtyä tarkastelemaan pentujen aiotun emän ominaisuuksia.

NARTTUKOIRA

Vastoin yleisiä luuloja narttukoira ei millään tavalla kärsi, ellei se koskaan elämässään pääse kokemaan äidiksi tulemisen iloja. Pentujen saaminen EI poista nartulta mahdollisia valeraskauksia, eikä pienennä sen riskiä sairastua myöhemmin kohtutulehdukseen tai saada maitorauhaskasvaimia vanhemmiten. Sen sijaan nuorehkolla iällä tehty kohdunpoisto vaikuttaa edellä mainittuja vaivoja ehkäisevästi huomattavasti varmemmin. Koira ei myöskään muutu luonteeltaan vanhemmiten kiukkuiseksi ellei sillä ole ollut pentuja, eikä arka tai aggressiivisuuteen taipuvainen narttu "parane" luonneongelmastaan pentujen myötä, siirtääpähän vain ongelmaa todennäköisesti jälkipolville. Pentujen saaminen ei siis vaikuta narttukoiran elämään sen fyysistä tai psyykkistä terveyttä kohentavasti, eikä täten saisi olla pentueen teettämisen motiivina.

Kun kasvattajaksi ryhtymässä oleva henkilö alkaa kasvattaa jotakin rotua, hän tavallisesti pennuttaa sen nartun, jonka sattuu omistamaan. Vakavasti kasvattamiseen suhtautuvan ihmisen tulisi kuitenkin pystyä punnitsemaan rakkaan lemmikkinsä mahdollista antia rodulle mahdollisimman objektiivisesti. Nartun tulisi täyttää tietyt vaatimukset niin terveyden, luonteen kuin ulkomuodonkin osalta, jotta voitaisiin sanoa sen pennuttamisen olevan ylipäätään järkevää. Myöskään nartun sukua ei tulisi unohtaa tässä asiassa. Esimerkiksi sukutaulu täynnä yksilöitä, joista ei ole käytettävissä minkäänlaisia terveys- tai luonneominaisuuksiin liittyviä tietoja, muodostaa selvän uhkan siirtää ongelmia seuraavaan sukupolveen.

Terveyden suhteen ei suinkaan riitä, että rodun PEVISA-vaatimukset täyttyvät (ja jokainen kasvattajaksi aikovahan on jo ottanut siitä selvää, mitkä ne ovat...). Siitosnartun on ehdottomasti oltava kaikin puolin terve. Se ei saa kärsiä esimerkiksi rodulla valitettavan yleisestä allergiataipumuksesta, joka voi ilmetä niin kroonisena rapsutteluna kuin toistuvina tulehduksina vaikkapa suolistossa tai korvissa. Sillä ei saa olla kroonista, voimakasta silmävuotoa. Se ei saa olla nuorenakaan sairastanut mitään autoimmuunisairautta, vaikka olisikin toipunut täysin oireettomaksi. Sen tulee olla suvusta, jonka jäsenet ovat kykeneviä lisääntymään luonnonmukaisesti. Jos omistaja ei ole tietoinen tämänkaltaisista narttuunsa ja sen sukuun liittyvistä asioista, tulisi hänen ottaa asioista joko selvää tai harkita vakavasti kyseisen koiran pennuttamisesta luopumista.

Luonteen osalta jalostukseen tulisi käyttää ainoastaan varmaluonteisia koiria. Useissa tutkimuksissa on voitu osoittaa, että erityisesti emän arkuustaipumus näyttää periytyvän pennuille. Todennäköisesti nartun suuri vaikutus pentujen luonteisiin selittyy paitsi perinnöllisyydellä, myös mallioppimisella ja pentujen jo kantoaikana emältään saamilla impulsseilla.

Näyttelytulokset eivät vastoin yleisiä luuloja saa jalostuskoirien valinnassa olla mikään itseisarvo. Enimmäkseenhän huippuluokan näyttelytulokset kertovat paljon muustakin kuin koiran rakenteesta, kuten esimerkiksi koiran trimmaajan ja esittäjän taidoista tuoda koiran hyvät puolet esiin ja peittää sen vähemmän hyviä ominaisuuksia. Kuitenkin jalostukseen käytettävien yksilöiden tulee edustaa ulkomuodoltaan vähintään rodun keskitasoa, jotta ei harhauduttaisi rotutyypistä jonnekin aivan hakoteille. Käytännössä tämä tarkoittaa rotujärjestönkin jalostusvaatimuksissa esiintyvää vähintään laatuarvostelun EH:n tasoa. Tarvittaessa näyttelytuloksien sijaan koira voidaan jalostustarkastaa, jotta sen ulkomuodosta saataisiin lausunto.

UROKSEN VALINTA

Edellä mainitut sukutauluun, luonteeseen, terveyteen ja ulkomuotoon liittyvät asiat koskevat luonnollisesti sekä aiottujen pentujen isää että emää. Liian usein kuulee, että suunnitellun isän tärkein valintakriteeri on uroksen asuinpaikan etäisyys nartun omistajan kotoa. Tämä on ehdottomasti väärin, sillä jokainen yhdistelmä tulisi suunnitella täydentämään toisiaan mahdollisimman hyvin niin terveydellisten, luonteeseen liittyvien kuin ulkomuodollistenkin ominaisuuksien osalta. Lisäksi on huomioitava molempien osapuolten sukutaulujen yhteensopivuus ja vältettävä liian läheistä sukusiitosta yhdistelmiä suunniteltaessa.

Uroskaan ei millään tavoin kärsi, vaikka jäisi paitsi lisääntymisen iloista. Päinvastoin, moni uros saattaa muuttua astumaan päästyään käytökseltään hankalammaksi, merkkailla sisätiloihin ja reagoida voimakkaasti lähiseudun narttujen juoksuaikoihin, puhumattakaan toisille uroksille pullistelusta.

Tämän kirjoituksen tarkoituksena ei ole lannistaa vaan saada kaikki kasvattamista harkitsevat henkilöt arvioimaan objektiivisesti koiransa jalostuksellista arvoa. Lisää jalostuskoirien terveyteen, ulkomuotoon ja luonteeseen liittyvistä vaatimuksista on rodun jalostuksen tavoiteohjelmassa, joka jokaisen kasvattajaksi aikovan tulisi lukea.