Bichon frisén hoito ja trimmaus

 

Olipa koirasi rakastettu lemmikki tai suuri näyttelytähti, koirasi ylpeys on sen hyvin hoidettu turkki. Kynitty bichon ei ole bichon: turkki voidaan tietenkin pitää lyhyempänä, mutta kuitenkin bichonmaisena, näin se on helpompi hoitaa. Kun harkitset bichonin hankkimista, ota huomioon myös vaativa turkinhoito ja osta koirasi kasvattajalta, joka antaa sinulle perusteelliset turkinhoito-ohjeet. Turkin leikkausta ei voi kuitenkaan oppia kirjoista tai internetistä: hyvät kasvattajat leikkaavat alkuvaiheessa pennun ilmaiseksi, jolloin omistajalla on hyvä tilaisuus nähdä kuinka leikkaus käytännössä tapahtuu.

Rotujärjestö järjestää myös trimmauskursseja. On myös olemassa ammattitrimmareita, jotka hyvästä maksusta leikkaavat koirasi turkin, kannattaa kuitenkin huomioida se, että näiden trimmareiden taso on hyvin vaihteleva.

Kuinka usein turkki täytyy trimmata? Itse pidän näyttelykoirani kunnossa pesemällä ne n. 10 päivän välein, ”eläkkeelle jääneet lemmikit” pesen n. kerran kuukaudessa, näiden turkin pidän myös lyhyempänä. Oikea aikaväli pesulle ja trimmaukselle on se aika, jonka koirasi turkki kestää takkuuntumatta.

Rodun taso on hyvin korkea Suomessa ja kilpailu on kovaa – trimmaus voi usein olla se, joka ratkaisee voiton kahden todella hyvän yksilön välillä.

Jopa kaikkein lahjakkaimmiltakin trimmareilta vie vähintään vuoden opetella tekemään kaunis näyttelytrimmaus, joten älä masennu! Muista myös, että et voi saada koirasi turkkia näyttämään upealta parin tunnin työllä: turkki täytyy hoitaa pennusta asti oikein, jotta sen saa trimmattua kauniiksi, turkin kuntoon vaikuttaa myös suuresti se, mitä koirasi syö.

Välineet

  • korkealuokkainen karsta (ns. kissakarsta)
  • pitkä metallikampa harva/ tiheä
  • kynsileikkurit (esim. ns. pieneläinten leikkurit)
  • pienet pinsetit tai péan-suonipuristimet korvakarvojen nyppimiseen
  • vanupuikkoja
  • hammaskivenraaputin
  • pitkät (n. 20 cm) suorateräiset sakset

Ei ole yhdentekevää, minkälaisia välineitä käytät, kalliimmat välineet ovat yleensä parempia ja kestävämpiä. Parempitasoisilla saksilla oppii myös helpommin leikkaamaan. Tarvitset myös hyvän liukumattoman alustan koirasi trimmaamiseen, trimmauspöytä on paras, mutta voit myös alkuun käyttää tavallista pöytää, jonka peität kumimatolla, jotta koirasi on helppo seistä liukastumatta. Suosittu ratkaisu on peittää pesukoneen kansi kumimatolla; näin saat pöydän, joka on hyvällä työskentelykorkeudella.

Kun leikkaat koiraasi ensimmäisen kerran, voit ehkä tarvita ystävää avuksi pitämään koiraasi leuan alta, jotta se seisoisi paremmin. Myytävänä on myös tähän tarkoitukseen tarkoitettuja telineitä, mutta jos käytät telinettä apuna, muista että et voi hetkeksikään jättää koiraasi yksin seisomaan pöydälle telineeseen kiinnitettynä: jos koirasi yrittää hypätä alas pöydältä, se voi vahingossa jopa hirttäytyä.

On tärkeää opettaa koira jo pienestä pennusta niin, että se antaa käsitellä itseään!

Seuraava järjestys on se, missä minun mielestäni on helpointa hoitaa koira, tärkeintä on kuitenkin, että kaikki tämä tehdään säännöllisesti.

Turkin selvitys ennen pesua

Koiran turkki on oltava ehdottomasti takuton ennen pesua!!! Mikäli peset bichonin takkuisena, takut huopaantuvat ja niitä on melkein mahdotonta saada enää selvitettyä. Ensin turkki karstataan perusteellisesti juurta myöten, On hyvä kädellä pitää kiinni turkin juuresta ja tehdä pieni alue kerrallaan Mikäli koirasi turkki on erittäin pitkä ja pahasti takussa, on parasta ensimmäisen karstauksen jälkeen leikata turkki hieman rodunomaisesti lyhyemmäksi Tämä jälkeen koira karstataan uudestaan, samalla avataan sormin pahimpia takkuja, ts. otetaan kiinni takun juuresta ja revitään sormilla iso takku halki pienempiin osiin ja taas karstataan rivakasti juurta myöten. Seuraavaksi voidaan ottaa esim. ns. villakoirakampa (iso erittäin harvapiikkinen kampa, missä on puine selkä ja kahva) ja kammataan takut auki (jos turkissa on edelleenkin pahoja takkuja, on hyvä kammata vain muutamalla kamman kärkipiikillä). Villakoira kamman jälkeen voidaan ottaa taas karsta ja karstata turkki jälleen läpi, seuraavaksi otetaan harva metallikampa ja käydään sillä turkki läpi ja viimeiseksi silaukseksi käydään turkki vielä läpi tiuhemmalla metallikammalla.

Mikäli turkissa on niin pahoja takkuja, että yllä olevalla menetelmälläkään takut eivät aukea, voidaan saksilla ”sahata” paha takku auki – saksen terä työnnetään takun juureen ja sahaavalla liikkeellä nostetaan vähitellen kohti latvaa. Missään nimessä takkua ei saa leikata poikki!!!

Lähestulkoon jokaisen turkin saa selvitettyä, mikäli omistaja vain viitsii yrittää kunnolla, ei ole olemassa bichonia, jolla olisi jotenkin poikkeuksellisen vaikea turkki (kaikilla bichoneilla on turkki, joka vaatii työtä), joten mikäli ette saa turkkia selväksi, kyse on joko siitä, että ette tiedä mikä olisi oikea menetelmä tai silkasta yrityksen puutteesta. Kannattaa käyttää koira kasvattajan trimmattavana viimeistään siinä vaiheessa, kun turkkiin alkaa tulla pieniä takkuja (tällöin koira on n. 6-8 kk vanha) ja pyytää, että kasvattaja näyttää oikean tavan karstata ja kammata.

Turkin selvittäminen täytyy tehdä yhdellä kerralla – ei esim. niin että maanantaina selvitetään etujalat, tiistaina takajalat, keskiviikkona runko, torstaina niskaharja, perjantain pää ja lauantaina pestään koira, KOSKA lauantaihin mennessä ne kaikki samat kertaalleen selvitetyt takut ovat tulleet takaisin turkkiin.

Likainen turkki takkuuntuu todella nopeasti, joten on tärkeää, että turkki selvitetään kerralla ja koira pestään välittömästi selvityksen jälkeen ja föönataan huolellisesti suoraksi ja täysin kuivaksi (turkki joka jätetään sisältä hieman kosteaksi takkuuntuu myös nopeammin, samoin kiharaksi jätetty turkki takkuuntuu nopeammin).


Silmien puhdistus

Bichonin silmät olisi hyvä puhdistaa päivittäin koiran silmävedellä tai apteekista saatavalla silmäboorivedellä. Silmät voidaan puhdistaa joko vanutupon kanssa tai kaatamalla puhdistusainetta suoraan koiran silmään ja hieromalla silmän sisänurkan alapuolelta molemmin puolin kuononselkää, tällöin silmävesi huuhtelee koiran kyynelkanavat. Säännöllinen puhdistus ehkäisee silmävuotoa ja karvan värjääntymistä. Silmävuotoon vaikuttavat monet seikat: perinnöllisyys, huono hoito, ruokavalio, siitepöly, tuuli ja lika, nartuilla juoksuajan lähestyminen, uroksilla juoksunartun läheisyys, yleinen kiihtyminen, jne.

On olemassa myös silmän sisänurkan alapuolella tarkoitettua ainetta, joka on märkänä savimaista harmaata ja kuivuu valkoiseksi, aineella on monta tarkoitusta, se pitää silmän alapuolen karvat alhaalla niin että ne eivät nouse silmään, samalla se estää alla olevia karvoja värjääntymästa ja säännöllisesti käytettynä myös pikkuhiljaa poistaa värjääntymät.

Mikäli huolellinen hoitokaan ei vähennä koirasi silmävuotoa, kannattaa tarkastuttaa eläinlääkärillä ovatko koirasi kyynelkanavat menneet tukkoon ja mikäli näin on, antaa eläinlääkärin aukaista ne, joskus auttaa myös riittävän pitkä silmätippakuuri, voit myös keskustella kasvattajasi kanssa koiran oikeasta ruokinnasta.


Korvien hoito

Puhdistan mieluimmin koirani korvat ennen pesua, koska tällöin pesun yhteydessä korvan alapuolen karvoista lähtee puhdistuksen yhteydessä rapissut vaikku helposti pois. Korvakäytävän sisällä kasvavat karvat nypitään huolellisesti pois (ns. pänksit eli péan-suonipuristimet ovat hyvä väline tähän – kysy eläinlääkäriltäsi, jos hän voi tilata sinulle suonipuristimet, pinsetit käyvät myös) . On tärkeää, että karvoja ei leikata, tällöin toimenpiteen vaikutus on juuri päinvastainen! Karva nypitään siksi, että korvakäytävässä on enemmän tilaa, jolloin vaikku poistuu helpommin itsekseen, samoin karvoihin jää pesun yhteydessä kosteutta, joka aiheuttaa helposti tulehduksen. Pentu saattaa hangoitella vastaan, mutta tämä toimenpide on tarpeellinen ja ainakin omat aikuiset koirani tuntuvat nauttivan toimenpiteestä. Korvien nyppimisen jälkeen korva puhdistetaan vanupuikolla ja eläinlääkäriltä tai apteekista saatavalla koiran korvanpuhdistusaineella. Vanupuikolla ei saa ”ronkkia” korvaa liian syvältä!!!


Pesu

Kastele ensin koko koira, varo suihkuttamasta vettä silmiin ja korvakäytäviin. Puristele (älä hiero) korkealuokkaista koiran shampoota (on olemassa erikseen valkoisten koirien shampoo, mutta on hyvä välillä vaihtaa laatua, kokeile esim. manteli- tai kookosöljyshampoota) ensin jalkoihin ja häntään, sitten runkoon ja viimeiseksi pese hyvin pää. Huuhdo koira perusteellisesti, ensin pää, sitten runko (kiinnitä erityisesti huomiota poskiin ja kainaloihin) ja lopuksi jalat ja häntä. Mikäli turkkiin jää shampoota, se voi aiheuttaa koirallesi ns. hot spotin, jolloin iho rupeaa kuumottamaan ja koira nuolee tai raapii ihoa, kunnes orvaskesi on rikki ja iho vuotaa verta. Tämä on erittäin kivuliasta ja lisäksi koira saattaa raapia turkkinsa pois laajalta alueelta – joten muista huuhtoa turkki todella hyvin!!! Jos koirasi on saanut turkkiinsa esim. moottoriöljyä tai sinusta tuntuu, että et saa jalkoja yhtä valkoiseksi kuin muu turkki, voit pestä tämän kohdan tunnetulla astianpesuaineella joka tekee koirastasi ”poskenpehmeän”. Hoitoaine on erittäin hyvä apu, turkki selviää tällöin föönatessa helpommin ja talvella turkki ei ole niin sähköinen, kannattaa valita merkki jonka voi huuhdella ”huonosti” pois, tällöin turkki pysyy pitempään takuttomana. Purista lopuksi ylimääräinen vesi pois ja kääri koirasi pyyhkeeseen.


Anaalirauhasten tyhjennys

Anaalirauhaset ovat koiran peräaukon molemmilla puolilla sijaitsevat rauhaset, jotka sisältävät pahanhajuista nestettä: näitä rauhasia koiraeläimet ovat käyttäneet reviirinsä merkitsemiseen ja alun perin ovat myös osanneet tyhjentää ne itse tarvittaessa. Kesykoira ei kuitenkaan merkitse enää reviiriään samalla tavalla, joten nämä rauhaset ovat tavallaan samanlainen tarpeeton jäänne koiralla kuin häntäluu on ihmisellä. Normaalisti anaalirauhaset tyhjentyvät peräsuoleen koiran ulostaessa, mutta nykyään on melko tavallista, että näin tapahdukaan.

Täynnä olevat anaalirauhaset kiusaavat koiraa ja tällöin se saattaa helposti ryhtyä nuolemaan peräaukkoaan (bichoneilla tämän huomaa selvästi siitä, että peräaukon ympärillä olevat karvat värjäytyvät ruosteenpunaiseksi – tämä väri johtuu koiran syljen entsyymeistä). Monet koirat myös vetävät peräpäätään pitkin mattoja ja lattiaa – monet ylpeät omistajat kertovat kuinka ”meidän Musti on niin viisas, että se pyyhkii pyllynsäkin”. Mikäli näitä täyttyneitä anaalirauhasia ei tyhjennetä ajoissa, ne voivat tulehtua ja olla erittäin kivuliaat, tällöin koira saattaa kivun vuoksi olla ärtyisä ja jopa yrittää purra, mikäli sen takapäähän yritetään koskea.

Tämä vuoksi on parasta alusta saakka ottaa tavaksi tyhjentää anaalirauhaset aina pesun yhteydessä. Ensin kannattaa huuhdella peräaukkoa lämpimällä vedelle. Sitten omistaja ottaa koiraa kiinni hännän juuresta (seisoen itse samalla koira vieressä), häntä pidetään pystyssä ja puristetaan hieman peräaukon keskiviivan alapuolelta molemmin puolin peräaukkoa peukalolla ja etusormella ylös- ja ulospäin (jos ajattelet, että peräaukon keskipiste on kuin kellotaulun keskipiste, niin sormesi ovat klo 5:n ja klo 7:n kohdalla). Puristus saa olla melko voimakas, ei kannata kuitenkaan kumartua liina lähelle katsomaan, koska mikäli tyhjennys onnistuu, peräaukosta ruiskahtaa pahanhajuista ruskehtavaa nestettä.

Mikäli et kuitenkaan onnistu tyhjentämään rauhasia itse, on parasta pyytää, että kasvattaja tai eläinlääkäri näyttää kuinka tämä tehdään.


Kynsien leikkaus

Koiran kynnet on helpointa leikata mielestäni silloin, kun koira on puhdas ja kynnen ydin näkyy tällöin selvästi. Samoin pesu hieman väsyttää pikkupentua, jolloin se suhtautuu rauhallisemmin kynsienleikkuuseen ja lisäksi pyyhkeeseen käärittyä koiraa on helppo pitää aisoissa. Kynnet olisi hyvä leikata mieluummin kerran viikossa tai ainakin vähintään kerran kahdessa viikossa, näin kynnen ydin, missä on hermo ja verisuoni, ei pääse kasvamaan liian pitkäksi. Koiran kynnet leikataan aina koirankynsileikkureilla, helppo käyttää on ns. pieneläinten kynsileikkurit, joissa ei ole jousta eikä ns. estelevyä – nämä leikkurit ovat niin pienet, että pennunkin kynnen näkee leikatessa hyvin, samalla ne ovat kuitenkin niin vahvat, että aikuisen koiran kynnetkin saa leikattua näillä leikkureilla.

Kynnet kannattaa leikata hyvässä valossa, tällöin näkee selvästi kuinka kynnen kärki on vaalea ja sitten alkaa vaaleanpunertava alue, mikä on kynnen ydin – aivan samoin kuin ihmisenkin kynnessä. Mikäli koirallanne on mustia kynsiä, katsotaan vaaleasta kynnestä kuinka paljon siitä voidaan leikata ja leikataan musta kynsi vastaavaan mittaan. Koira pidetään esim. kainalossa ja tassusta pidetään kiinni tukevalla otteella. Kynsi leikataan kohtisuoraan vasten kynttä, kynsiä säännöllisesti leikattaessa kynnen kärkeen muodostuu aina kynnen kasvaessa selvästi havaittava piikki, joka on helppo leikata pois. On aika tavallista, että takajalkojen kynnet kuluvat enemmän kuin etujalkojen kynnet, samoin kesäaikaan kynnet pysyvät itsestään lyhyinä monilla kaupunkikoirilla, jotka kävelevät paljon asfaltilla, mutta talvella lumisena aikana kynnet tarvitsevat kaupunkikoirillakin taas säännöllistä leikkaamista.

On tärkeää huomata, että useimmilla koirilla on myös ns. kannuskynnet hieman ylempänä etujalkojen sisäsivuilla – nämä kannuskynnet täytyy ehdottomasti muistaa leikata säännöllisesti, sillä ne eivät pääse kulumaan ollenkaan ja mikäli niitä ei leikata ne saattava jopa kasvaa ympyrän muotoon ja tunkeutua lihan sisään. Jotkut kasvattajan poistavat vastasyntyneiltä pennuilta kannukset (kivuton eläinsuojelulain sallima toimenpide), mikä on mielestäni erittäin suositeltavaa bichon friseillä, koska usein käy niin, että omistaja ei koiraa kammatessaan muista varoa kannuskynsiä ja kampa voi repäistä kynnen pahastikin.


Kuivaus

Aseta koira pöydälle (koira voidaan opettaa joko seisomaan/ istumaan tai makaamaan kyljellään kuivauksen ajan). On olemassa erittäin hyviä koiraföönejä, mutta voit käyttää myös tavallista ihmisten hiustenkuivaajaa. Käytä mahdollisimman voimakasta puhallusta ja lämpötilaa, jonka omat kätesi kestävät (koirasi kestää saman). Voit itse valita mistä päästä aloitat kuivauksen, tärkeintä on, että kuivaat pienen alueen kerralla täysin kuivaksi ja etenet vähitellen. Jos käytät ihmisten kuivaajaa, olisi hyvä, jos sinulla olisi apulainen suuntaamassa kuivaaja tarkasti kuivattavalle alueelle, samanaikaisesti sinun tulisi itse karstata voimakkaasti turkkia, kunnes tämä kohta on piikkisuora ja aivan kuiva. Muista, että mitä suoremmaksi saat turkin, sitä paremmalta se näyttää ja sitä pitempään se kestää takkuuntumatta. Karstan laadulla on suuri merkitys, liian kova karsta voi saada veren tihkumaan koirasi ihon läpi. Mikäli koirasi turkki tuntuu kuivahtavan omia aikojaan, ennen kuin olet ehtinyt föönata sen suoraksi, kannattaa jättää jalkojen kuivaaminen viimeiseksi ja kastella jalat uudestaan esim. kukkien sumutuspullolla.


Turkin leikkaaminen

Ennen kuin aloitat turkin leikkaamisen, yritä arvioida puolueettomasti koirasi hyviä ja huonoja puolia. Hyvä trimmari korostaa hyviä puolia ja kätkee huonot puolet. Aloita asettamalla koirasi seisomaan ns. näyttelyasentoon kylki sinuun päin. Tarkastele koirasi mittasuhteita: näyttääkö koirasi pitkäselkäiseltä, matala- vai korkeajalkaiselta. Voit saada koirasi näyttämään lyhyemmältä leikkaamalla rinnan ja takapuolen hyvin lyhyeksi, vastaavasti saat koirasi näyttämään korkeajalkaisemmalta leikkaamalla turkin vatsan alta hyvin lyhyeksi ja päin vastoin. Tarkoitus on saada aikaan kauttaaltaan ”pyöreänpehmeä” ulkonäkö tyylikkyyttä unohtamatta (muista että koirasi kaulanpituuden tulee näkyä). Ennen trimmaamista kannattaa lukea rotumääritelmä ja erityisesti kiinnittää huomiota siihen, mitä sanotaan mittasuhteista. Trimmatessasi ensimmäistä kertaa saat tuskin turkkia tasaisen näköiseksi, mutta se ei olekaan tärkeätä, tärkeämpää on saada leikattua kaunis malli turkkiin, tasaisuus saadaan aikaan vain harjoittelemalla ahkerasti.

Usein kuulee pennunomistajien valittavan, että viikset menevät koiran silmiin ja tämän vuoksi he leikkaavat viikset pois – tällöin viikset kuitenkin ovat jatkuvasti niin lyhyet, että ne nousevat pystyyn ja menevät silmiin, kun viikset kasvavat tarpeeksi pituutta, niihin tulee itsestään jakaus keskelle kuononselkää ja viiksiin tulee myös enemmän painoa, jolloin ne pysyvät paremmin alhaalla.

Samoin useasti ensikertalaiset leikkaavat kaikki karvat lyhyeksi koiran otsalta, tarkoituksena on, että koira näkisi paremmin. Tällöin päästä tulee ruman näköinen, lisäksi otsalla olevat karvat suojaavat myös silmiä risuilta ja muilta mahdollisilta esineiltä. Jotta koira näkisi, leikataan silmien välisellä alueella kasvavat karvat lyhyeksi ja vain muutaman millimetrin alueelta silmien päällä olevat karvat leikataan aivan lyhyeksi, sen jälkeen kammataan otsatukka aina kerroksittain eteenpäin ja jokainen kerros jätetään hieman pidemmäksi kuin edellinen.

Hyvä apu leikkaamisessa on asettaa peili muutaman metrin päähän trimmauspöydästä, näin näet koirasi ikään kuin ulkopuolisen silmin. Suosittelen lämpimästi jokaiselle menemistä rotujärjestön trimmauskurssille – näillä kursseilla jokainen leikkaa esimerkin mukaan itse oman koiransa, ja tällöin oppi jää paljon paremmin mieleen.

Copyright Jaana Hellsten, 2000